Vaihtoehtoja on useita: pääomalaina, lainan konvertointi pääomalainaksi, laskelma oman pääoman riittävyydestä huomioiden mm. käyttöomaisuuden käypä arvo. Älä unohda hallituksen vastuuta!
Tärkeintä on, että hallitus reagoi heti kun se havaitsee oman pääoman menneen negatiiviseksi. Jos taloudellinen tilanne on ollut pitkään heikko, on hallituksen seurattava oman pääoman kehitystä aktiivisesti. Kerran vuodessa tai puolessa vuodessa ei ole riittävän aktiivista toimintaa.
Pääomalaina huomioidaan oman pääoman riittävyyden laskennassa. Onko sitä mahdollista saada yritykseen esimerkiksi omistajilta? Muista tehdä kirjallinen sopimus pääomalainasta ja mahdollisesta korosta. Esimerkiksi asiantunteva kirjanpitäjä osaa auttaa. Onko omistajalla saatavia yhtiöltä (eli esimerkiksi annettua lainaa)? Saatavan voi konvertoida pääomalainaksi, jolloin uutta sijoitusta ei välttämättä ole tarve tehdä. -Huomaathan kuitenkin, että pääomalainan tulee täyttää osakeyhtiölain 12 luvun ehdot, mitkä määrittävät mm. sen, milloin pääomalainaa voidaan palauttaa. Joskus myös joku muu kuin omistaja voi suostua lainasaamisensa konvertoimiseen pääomalainaksi.
Keinot loppu? Jos hallituksella ei ole keinoja saattaa välittömästi omaa pääomaa riittävälle tasolle, tulee sen tehdä kaupparekisteriin osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus osakeyhtiölain 20 luvun 23 §:n mukaisesti. Usein puhutaan negatiivisen oman pääoman liputtamisesta. Tällä ilmoituksella hallitus tiedottaa mm. velkojilleen taloudellisesta tilanteestaan.
Laskelmassa oman pääoman riittävyydestä pääomalainan lisäksi myös poistoero sekä vapaaehtoiset varaukset huomioidaan oman pääoman lisäyksinä. Jos yhtiön omaisuuden (esimerkiksi käyttöomaisuuden) todennäköinen luovutushinta on (muuten kuin tilapäisesti) sen kirjanpitoarvoa olennaisesti suurempi, saadaan myös näiden erotus huomioida oman pääoman lisäyksenä. Taikasanoja erityinen varovaisuus ei sovi unohtaa ja perusteltu selvitys on esitettävä toimintakertomuksessa tai taseen liitetietona.
Mitä jos hallitus viivyttelee rekisterimerkinnän tekemisessä? -Jos tilintarkastaja havaitsee, että hallitus ei ole tehnyt liputusta viipymättä (osakeyhtiölain määritelmä), raportoi hän siitä kertomuksessaan huomautuksena seuraavasti:
Huomautuksena esitämme, että yhtiön oma pääoma on tilikauden aikana muodostunut negatiiviseksi. Hallitus ei ole tehnyt osakepääoman menettämisestä osakeyhtiölain 20 luvun 23§:n edellyttämää rekisteri-ilmoitusta. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta.
Viivyttelystä voi myös seurata hallituksen jäsenille henkilökohtainen vahingonkorvausvelvollisuus.
Rekisterimerkintä voidaan poistaa muutosilmoituksella kaupparekisteristä oman pääoman ollessa yli puolet osakepääomasta hallituksen tai toimitusjohtajan tekemällä ilmoituksella. Tällöin yhtiön on tehtävä joko tilinpäätös tai muu erityinen selvitys, millä asia todennetaan.
Jos yhtiöllä on lain tai yhtiöjärjestyksen vaatimuksesta tilintarkastaja, tulee tilinpäätöksessä tai muussa erityisessä selvityksessä oman pääoman lisäyksestä olla tilintarkastajan tilintarkastusmerkintä. Tilintarkastuskertomus tarvitaan myös liitteeksi.
Jos yhtiön osakepääoma on nolla euroa, riittää, että oma pääoma on enemmän kuin nolla euroa.
Tästäkin asiasta löydät lisätietoa prh:n sivuilta. Voit myös kysyä minulta!